Rooman kaupunginosat esitetään täällä yleiskarttoina ja levy levyltä etenevinä karttoina, historiallisista rioneista uloimpiin quartiereihin.
Rooman vanha keskusta on jaettu rioneihin, keskiaikaista alkuperää oleviin historiallisiin kaupunginosiin. Keskiajalla niitä oli kolmetoista, ja ne olivat tiiviisti pakkautuneet lähinnä Tiberin mutkaan; paavi Sixtus V lisäsi Borgon neljänneksitoista vuonna 1586. Vuonna 1744 Benedictus XIV antoi uudistaa järjestelmän, ja talojen julkisivuihin kiinnitetyt marmorilaatat merkitsivät kunkin rionen rajat; monet niistä ovat yhä nähtävissä kaduilla.
Järjestelmä laajeni 1900-luvulla. Vuoteen 1921 mennessä rionien määrä oli noussut kahteenkymmeneenkahteen, ja Prati oli viimeisenä perustettu, joten myöhemmät, XV:stä alkaen, kattavat alueita alkuperäisen ytimen ulkopuolella. Niiden ympärillä sijaitsevat quartierit, yhteensä kolmekymmentäviisi, jotka on numeroitu yleiskartalla 1–35 ja jotka kuvaavat kaupungin kasvua historiallisen keskustan ulkopuolelle.
Tähän koottuihin karttoihin kuuluu kaksi italiankielistä yleiskarttaa, muutama vuosien 1776 ja 1777 kaiverrettu levy latinankielisine kuvateksteineen sekä pitkä sarja väritettyjä levyjä, joihin on merkitty numeroidut kadut. Jokainen levy käsittelee yhtä rionea tai quartierea, mikä helpottaa kadun paikantamista sen kaupunginosassa ja naapurialueiden liittymisen hahmottamista.
